maanantai 3. toukokuuta 2010

Mielin määrin kahvii ja tupakkaa

No ei sentään tupakkaa, mutta kahvia kuluu senkin edestä :) Uusi viikko taas vierähtäen pyörähti käyntiin. Tiedossa onkin aikas lailla rento viikko, lukuunottamatta huomisen tenttiä ja siivous-urakkaa, jota olen onnistunut siirtämään milloin milläkin tekosyyllä. Nyt olen viimeistä viikkoa Jyväskylässä, eli asialle on PAKKO tehdä jotakin. Ikkunanpesulastan jo jätin tuohon näkyville, ettei pääse unohtumaan...Lisäksi täytyy heittää matot pihalle, siivota kaapit, ja pestä lattiat. Huh :b Huomenna on edessä vuoden viimeinen tentti (toivottavasti!) ja sen jälkeen vielä kvantin ryhmätehtävän tekoa. Ai niin ja rästiin jäänyt lajitenttikin pitäisi käydä raapustamassa, mutta SITTEN, alkaa odotettu ja kaivattu LOMA. :) Vaikka näin yliopistossa se ei enää tunnu samalta kuin joskus lapsena ja nuorena, mutta onhan toki mukava unohtaa stressi ja kiire taas muutamaksi kuukaudeksi, että jaksaa taas ensi vuoden painaa. Kesän aikana tosin olisi tarkoitus saada valmiiksi eräskin kesken jäänyt proseminaari, mutta eiköhän se siitä ala sujua, kun saan aineiston kerättyä.

Vappu meni osaltani ihan hujauksessa ohi. Vaikka suunnitelmia oli alunperin runsaastikin, loppujen lopuksi perjantaina räntäsateeseen herätessä ei tuntunut olo perin vappuiselta. M:n kanssa kuitenkin urheasti ajeltiin Kuopioon, ja siellä majoituttiin M:n luo. Ilta sujui naureskellessa ja tukkaa kähertäessä, ja saatiin taksikin suht lyhyellä odotusajalla. Ilta sujui ihan kivasti puikkarissa, mutta illan kohokohta taisi kuitenkin olla taksimatka "kotiin" vällyjen alle. Aamulla otettiinkin kunnolla univelat takaisin:herättiin vasta 11.15 :)Rauhallisen aamupalan jälkeen lähdin kohti V: ta. koko päivän oli jotenkin väsynyt olo ja painuinkin jo suht ajoissa nukkumaan, ehkäpä tiedostaen sunnuntain työpäivän raskauden. Ihan kiva vappu oli, vaikka munkkeja en syönytkään, eikä ilmapallojakaan ollut.

Nyt täytyy jättää löpinät sikseen ja alkaa valmistautua illan tanssitunnille. Illalla tiedossa vielä vähän tenttiin kertailua ja ajoissa nukkumaanmenoa. Sellaista tämä elämä nykyään on:)

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää, katsoo kevääseen seisoo erillään

Heippa!

Elossa! Siinäpä tärkeimmät tällä hetkellä. Aika kuluu aivan mielettömän nopeaan, päiviä, viikkoja ja kuukausia hujahtaa ohi ihan huomaamatta. Ylläksen reissu oli ja meni, ihanaa oli ja tosi rentouttavaa. Vaikka alkulomasta tuntui etten pääse ollenkaan irti harjoittelusta ja kouluasiat vaan pyöri mielessä. Mutta onhan se aina eri ympyröissä erilaista, eikä näitä ympyröitä ainakaan voinut moittia :)

Arki alkoi taas ihan tohinalla, harjoittelunkin sain eilen päätökseen. Aika iso kivi vierähti sydämeltä, koska tuntien suunnittelu vei aivan hurjan ison ajan illoista. Nyt uutena riippana on sitten kandi, juu, se sama jonka aloitin jo tammikuussa.. Mutta elokuun loppuun mennessä se on valmis, I promise! Jostain vaan täytyy se motivaatio repiä ja löytää, joudun ehkä käyttämään kiristystä ja uhkailuakin, että saan itseni ruotuun..

Eilen sitten tippuikin aika iso pommi koko kaupungin tietoisuuteen. Isoin työnantaja sulkee suuren osan tehtaastaan ja 200 jää työttömäksi. Tuskasta tekee lähes sietämättömän se, että yksi työttömäksi jäävä on rakas äitini. se tuntuu aivan järisyttävän epäreilulta, sillä en tiedä toista ihmistä, joka olisi työnsä ahkerammin ja valittamatta tehnyt, joka ikinen päivä 30 vuoden ajan!! Tiedän, että monet työyhteisöstä tippuvat aivan tyhjän päälle ja se saa minut aivan mielettömän surulliseksi. Tiedän kyllä että äiti nousee jaloilleen, löytää mielekästä tekemistä ja kouluttaa itseään, mutta pahalle se tuntuu. Onneksi edes me lapset ollaan jo sen verran isoja, että pärjätään omillamme eikä vaadita niin kauheasti..Mutta tällä hetkellä on vaikea ajatella, että äiti tekisi jotain muuta työtä kuin nykyistä. Mutta eteenpäin on mentävä, eipä sitä omaa tulevaisuutta kukaan muu rakenna kuin jokainen itse.

Tällaisia mietteitä tänään perjantaina. Viikonloppuun kuuluu töitä ja vähän kouluhommia, mutta tänään taidan vaan viettää vapaapäivää, nautiskella ja ihmetellä. äsken tulin raikkaalta lenkiltä, vaikka sää ei kyllä tuntunut ollenkaan keväiseltä, tuntui tosi ihanalle kuulla lintujen laulua ja hengittää puhdasta ilmaa. Oikeastaan jo nyt tuntuu paremmalta, koska loppujen lopuksi asioilla on tapana järjestyä. Oma tämän hetkinen haaveeni liittyy parisuhteeseen, ja oikeastaan jo siitä unelmoiminen saa minut jaksamaan. Saanko oikeasti luottaa siihen, että vielä kohtaan sen ihan oikean ihmisen, saavutan tasavertaisen ja toimivan ihmissuhteen ja elän tasapainoista nuoren aikuisen elämää? Haluan uskoa siihen niin kovasti että sattuu, mutta ajanko tällä kiihkeydellä tätä unelmaa koko ajan kauemmaksi? Niin monta kysymystä, vastauksia vailla. Mutta elämän siiville lentämään, niinhän se taisi olla.

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Kerrasta poikki...

Ei mahda mitään, Chisu on tainnut valloittaa musiikillaan pysyvästi paikan sydämestäni. Vai kuinkas muuten selitän sen, että monetta päivää peräkkäin you tube huudattaa ainoastaan kyseisen neitokaisen kappaleita. Juu, voisin harkita jo levyn ostamista, ei meinaa olis kovinkaan mones hankkimani ceedee.. Mutta siihen asti on vaan pakko kuunnella kerta toisensa jälkeen "Miehistä viis, "Kerrasta poikki", "Yksinäisen keijun tarina", " Badenbaden" ( juu, inhosin tätä aluksi..) ja muut huippikset.

Muutakin olen sentään viikon aikana tehnyt, tai olen ollut pakotettu tekemään... Viikko alkoi jotakuinkin synkissä tunnelmissa, maanantaina koulusta kotiin kävellessäni hetkisen murto-osan kävi mielessä kuinka paljon helpompaa olisi vain kävellä ohi ajavien autojen alle.. Mutta huom! EN ole tekemässä itsemurhaa ;) Jotenkin se päivä ei vain ollut minun ja kaikki tuntui menevän pieleen. Aamulla kävin hammaskiven poistossa jonka seurauksena hampaitani vihloi niin maan kivuliaasti, kandiryhmän tapaamisessa sain huomata kaikkien muiden olevan paljon minua pidemmällä työssään ja kaiken kurjuuden kruunasi biologian lajitentti, joka lopulta ei edes mennyt läpi..voi huoh! Ehdin masennnuksissani jo perua illalle sovitun lenkin M:n kanssa, mutta onneksi sentään tulin järkiini ja käytiinkin sitten ihana tunnin reipas lenkki.

Tiistaina olikin jo parempi fiilis, opetustunit menivät tosi kivasti ja mieltä lämmitti illalla tiedossa oleva tyttöjen ilta ihanalla porukalla. Mentiin syömään Foodi- nimiseen ravintolaan ja ei meinaa tarvinnut nälissään kenenkään poistua, ne annokset oli v-a-l-t-a-v-a-t !! Ilta tosin loppui jo aika ajoissa, kaikilla oli aamulla kahdeksaan meno, mutta sanonpa vaan että kylläpä piristi!!

Keskiviikkona hyvä tuuli jatkui, sain pitää opetustunnit ihan yksin, kun ohjaava opettaja oli aamun muissa tehtävissä ja oppilaatkin olivat ihan superkilttejä :) Illaksi olikin tiedossa taas kivaa, nimittäin kouluporukan alias Penojen talviolympialaiset :) Iltaan kuului hyvinkin perinteisiä talviurheilulajeja, kuten aarteenetsintää, pulkan työntöä sekä kurlausta ;) Hauskaa oli ja nauru raikasi, nim." hopeajoukkueen on helppo hymyillä" :D Illaksi siirryttiin M: n luokse lämmittelemään, tilattiin pizzaa sekä nautiskeltiin palkinnnoksi saatuja nestemäisiä tuotteita. Vaikka jalat olivat kisojen jäljiltä kovilla, lähdettiin vielä porukalla keskustaan valloittamaan tanssilattia. Poikettiin ensin Jyväskylän uusimmassa baarissa nimeltä Ruma (se todella oli ruma, tai sanoisiko ennemminkin outo paikka". Sieltä jatkettiin Giggliniin, jossa porukkaa olikin tungokseen asti. Aamulla tiedossa oleva herätys mielessä lähdettiin M:n kanssa kotiin kolmen aikoihin, ihan sopivaan aikaan.

Torstai- aamu valkenikin ainoastaan neljän tunnin yöunien jälkeen,mutta yllättävän pirteänä kuitenkin. Minä kiiruhdin asemalle ja junalle kohti V: tta , M lähti graduhommiin toisaalle. Asemalta kiiruhdin suoraan töihin ja kotiutuessani illalla ennen seitsemää oli todella tunne, että jotain oli sinä päivänä tehty ! Tänään onkin sitten ollut vapaapäivä, ihan tarpeellinen sellainen. Tiedän, että koneella odottaa noin miljoona sata asiaa ja kouluhommaa, mutta ehkä jätän ne ensi viikkoon, kun yliopistolla on pääsiäisloma ja minulla ainoastaan muutama harjoittelutunti.. Tänään nautiskelin ihanan aamupalan, lojuin sohvalla puoleen päivään, kävin kenkäostoksilla ja nyt lojun vähän lisää. Ehkäpä kohta hivutan itseni raikkaaseen säähän ulkoilemaan ja illaksi voisi hommata vähän herkkuja.. :b Pitkä viikonloppu kutistui vähän lyhyempään, kun lupasin mennä huomenna töihin tuuraamaan vatsatautista A:ta. Mutta oikeastaan ei haittaa, koska jokainen ylimääräinen euronen otetaan ilolla vastaan ja saanhan viettää päivän ihanan M:n kanssa samassa vuorossa, melkein kuin ei olisi töissä ollenkaan <3 Sitä paitsi enää viikko ja sitten kutsuu mua Ylläs, hohtavat hanget ja ihana loma, joten viikon vielä jaksaa painaa :) Nyt jatkan vapaapäivästä nautiskelua, palaan taas kun tulee sopiva hetki.

Niin ja loppuun tottakai:

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Sometimes, I feel I gotta get away..

Huisin hyvää iltaa:) Pieni tauko tuli bloggailuun, vaikka ei juuri mitään "erityistä" kiirettä ole ollut..Mitä nyt yhdet häät ja rippijuhlatmja viikon sijaisuus ja yksi sairastettu noro-virus ja harjoittelun alkaminen.. :) Puuhaa on kyllä ollut riittämiin.

Häät siis tuli juhlittua, ja niin maan perusteellisesti tulikin :D Koko päivä oli yhtä juhlaa, alkaen aamun kampaajasta aina illan viimeisiin hetkiin yökerjon tanssilattialla.. ;D Tosi hyvin kaikki sujui, suunnitelmien mukaan edettiin ja ihmiset tuntuivat oikeasti nauttivan olostaan. Ruoka oli kerrassaan mahtavaa ja juomista.. no sitä riitti. S: n kanssa toimittiin seremoniamestareina ja juontajina, ja loppuillasta meille lankesi arvoisa boolintekovastuukin. Tokihan tekijöiden piti jokaisella kerralla tekosiaan maistella, joten lopputuloskin oli sen mukainen. Boolin lisäksi tarjolla oli tietysti skumppaa, viiniä laatikkotolkulla jajaja.. Huh, niin vietiin tätä kaasoa, eipä ole hetkiseen ollut sellainen dagen efter kun sunnuntai-aamuna. Ilta jatkui aina kolmeen asti juhlapaikalla ja jonkun älyttömän älynväläyksen ansiosta päätettiin jatkaa iltaa vielä Z:ssa. Dippadai, aamukolmelta juodut fisupaukut ei ehkä olleet maailmankaikkeuden paras keksintö, mutta kerrankos sitä vaan häitä juhlitaan :D Sunnuntain siivoilut sujuivat onneksi ihan mallikkaasti, hieman hiljaisemmissa tunnelmissa tosin...

Viikon sijaisuus alkoi tosi kivasti, luokka oli mukava, ja oikeasti tuntui että tultiin hyvin toimeen. Kaikki olikin kivaa aina tiistai- yöhön asti, kun sain iki-ihanan noroviruksen riesakseni. Yö kuluikin sitten vessanpönttöä halaillen, ja tauti vei kyllä tätä neitiä ihan kuusi- nolla. Kaksi päivää vietinkin petipotilaana, mutta onneksi jo torstaina pääsin takaisin koululle.

Norssin harjoittelukin pyörähti käyntiin, tosi mukavalla on tähän mennessä vaikuttanut. Yhdessä pidetyt tunnit on olleet mukavia, ja ihan oikeasti voisin kuvitella yhteisopettamisen olevan tulevaisuuden juttuni :) Muutenkin koulun saralla piisaa hommaa, tein eilen aika masentavaa listaa kaikista tekemättömistä hommista jotka haluaisin ennen kesää tehdä. Voi tosin olla että aikataulua joudun venyttämään kesän yli, tällä hetkellä motivaatiota nimittäin saa haeskella ihan kaksin käsin, minne lie livahtanutkaan... No, uskon kyllä että se on vielä löytyäkseen kevään mittaan. Torstaina alkaa työt uudessa työpaikassa, ja eiköhän ne kouluhommatkin siinä sivussa ala sujua:D

Nyt jatkan iltaa tv:n edessä, huomenna olen taas koko päivän juoksussa, aamuyhdeksästä ilta kuuteen, huhuhuijaa!

tiistai 23. helmikuuta 2010

Ja kukaties joskus toivees toteutuu

Iiiiks jaiiiks, päivät ne vaan kuluu.. tiistaita jo elellään ja huomenna on jo pikkulauantai:) Mikä tarkoittaa, että Se Iso Lauantai on kutkuttavan lähellä. Vielä pitäisi huominen ja torstaina muutama tunti jaksaa Norssilla, ennen kuin päästän itseni täysin häähumun valtaan. Tasan saman verran minulla on aikaa myös saada tämä matalan karhea kurkkuääni kuntoon, krhms.. Yritin tänään saada antibioottikuuria, mutta koska köhä on kestänyt vasta (jo!) puolitoista viikkoa, siitä ei kuulemma olisi hyötyä.

Kurkun hyvinvointia ei tietenkään edistänyt viikonloppuiset talvipäivät, saatoin kiljua keikalla klo 02 aamuyöllä ja hipsiä M: n luo muutamaa tuntia myöhemmin -26 pakkas-asteessa, mutta that´s talvipäivät ;) Hauskaa siis oli, mitäs muutakaan voi olettaa 1300 ope-opiskelijan kokoontuessa hauskanpitoon. Ulkoriehaan ei meillä M:n kanssa ollut tarpeeksi asennetta osallistua, koska mittari näytti iltapäivälläkin - 20. Sen sijaan tehtiin ihanat pöperöt, vedeltiin parin tunnin päikkärit ja oltiin valmiita uuteen nousuun :D Lauantai- illan olinkin autolla liikenteessä, koska aamulla oli lähtö V:een. Kaiken kaikkiaan onnistunut viikonloppu, näinpä viimeinkin myös ihanaa Joensuun porukkaakin. Liian pitkä aika, liian kiireinen elämä..?

Uusi viikko alkoikin tohinalla, pari päivää koulua takana ja takki jo aika tyhjä.. Eilen sentään oli tiedossa rentoilua (ihan kuin sitä ei olisi viikonloppuna ollut?!:D) ; tytöt oli minun luona ihanaa Sinkkis- leffaa kattomassa. Tilattiin lähipizzeriasta pizzat ja hutkittiin melkoset satsit nameja napaamme. Mutta ah, miten ihanaa olikaan<3 Tiedossa on myös jänniä aikoja, saattaa nimittäin olla, että lähdetään M: n kanssa harjoitteluun.. tidititittidii: Espanjaan :D Lähtö olisi lokakuussa, juuri pimeimpään loska- aikaan, ah ihanuutta. Nyt peukat pystyyn että kaikki sujuu hyvin ja paikka varmistuu. Pieni irtiotto tulisi niin tarpeeseen, ja mikä ihanampaa kuin reissata hyvän ystävä kanssa, ja vielä oikeasti hyötyä siitä! (Ei sillä, etteikö matkailu aina avartaisi ;) Nyt silmät
lupsuu jo kiinni, taidan hiippailla pehmoiseen sänkyyn vällyjen väliin, mukana uusin trendi ja pää täynnä unelmia.. Bonne nuit!

torstai 18. helmikuuta 2010

Pidä pidä vielä kiinni niistä toiveistasi, sillä niin kuin totta olet, on myös totta toiveesi.

Vuorossa hieman duhaiset päivittelyt. Flunssa tosiaan iski viikonloppuna, onneksi jo paranemaan päin. Olen käymässä kotosalla, tällä kertaa aika pikaisella visiitillä, huomenaamulla taas kohti Jyväskylää ja Talvipäiviä :b Hyvin olen onnistunut jo kaksi vuotta olemaan osallistumatta kyseiseen huvitukseen, mutta nyt kun TP: t järjestetään käytännössä omalla pihalla niin johan olisi typerää olla osallistumatta. Tiedossa siis kolme päivää putkeen valvomista, onneksi kuitenkin vähän tervehenkistä ulkoriehuntaa ja mukavaa seuraa. Iloliemen nautiskelun taidan suosiolla jättää viisaammille, olo kun ei varmaan ole vielä ihan terve.

Ensi viikonloppu ja talven spektaakkeli eli häät ovat jo ihan ovella, tänään päästään jo tunnelmiin kirkkoharjoitusten muodossa. Sain viehekukaksi ihanan valkoisen orkidean, nyt pitäisi vielä päättää mekko, vaikka eräs lila yksilö on jo aika vahvoilla.. Sain eilen myös iloisia uutisia työrintamalta, viikon ysi saan toimia arvovaltaisena yläkoulun musiikinopettajana, vieläpä kahdella koululla, jaiks :D pitänee vähän reenailla noita bändisoittimia, etten ole ihan urpo-ope :) Töitä siis luvassa kevääksi ihan riittävästi, vähän vaan jännittää miten saan koulujutut hoideltua samaan aikaan, nyt jo roikkuu tehtävä jos toinenkin, mm. viime keväältä.. Mutta sisulla selvitään tästäkin, toisaalta työt tuovat varmasti vaihtelua elämään, ja onhan ainakin pidempiaikainen työpaikka oikeasti unelmaduunini <3

Pikkuhiljaa alkaa olla jo pienoinen himotus päästä urheilemaan, kumma se on kuinka terveenä aina laiskottaa lähteä lenkille, ja sairaana ei mitään muuta mieli tekisikään kuin raitista ilmaa ja lihastyötä. Hmph, kaikkea ei voi saada. Kohta rupean ruoanlaittoon, Norski alias kodinhengetär lupasi kokkailla herkkuruuat koulusta ja töistä palaavalle kotiväelle, tiedossa broilerin leikkeitä ja kermaperunoita, slurps :b Tänään, kuten useana edellisenäkin päivänä olen onnistuneesti välttynyt kouluhommilta, mm. eräs kandintyö ei ole edennyt sisällysluetteloa enempää, ja kas, kohtahan onkin jo maaliskuu, sitten huhti- ja pian jo toukokuu, jolloin nimenomainen työ ON valmis. Kautta kiven ja kannon. Näihin ajatuksiin, näihin tunnelmiin, kattilat ja padat kutusuvat, adios!

maanantai 15. helmikuuta 2010

Mull´ on nenä ja varpaita yhdessä jalassa viis,mull´on ne kaikki: siis miehistä viis

Hellou! Aika kiitää, hurjan nopsaan menee viikot. Viikonloppu meni ihanasti, sain vieraita kaukaa Kuopiosta, kun J ja E tulivat viikonloppulomailemaan. Kouluviikko oli melkosta haipakkaa, joten viikonloppu oli erittäin odotettu. Harjoittelu alkoi keskiviikkona ja perjantaina pääsinkin jo seurailemaan tulevia oppilaitani.. hurr, aika jännittävää! Perjantai- ilta vietettiin V:n ja O:n luona ja A ja M:n kin piipahtivat. Saatiin nauttia aivan tajuttoman hyvää ruokaa ja naurua kyllä riitti, niinkun aina tuossa porukassa. J: n ja minun ilta jatkui vielä minun luona, pitkästä aikaa päästiin höpöttämään tyttöjen juttuja ja illan kruunasi ihanan Chisun keikka. Oumai, me likes!! Vaikka en ollut läheskään kaikkia uusia kappaleita kuullut, melkein täysi baari ja todella energinen lavashow tosiaankin toimivat! Lauantaina herättiin yllättävän pirteinä ja lähdettiin kaupunkikierrokselle. Iltapäivällä lähdin käväisemään kotona.

Ystävänpäivä menikin sitten kotosalla ja mummon tykönä. Aamulla alkanut kurkkukipu vähän latisti tunnelmaa, mutta muuten oli ihana löhöilypäivä :) Tänään sitten olikin heti aamusta asti meno päällä, hain H:n kotoaan ja päästiin vihdoin valitsemaan hääkimppua ja muita tarvittavia kukkia. Samalla saatiin vielä turista viimeisimmät kuulumiset ja alkaa panikoitua , sillä H - hetki on pelottavan lähellä, ENSI VIIKOLLA :D Päivän seuraava jännittävä osuus olikin aika ylläri, nimittäin työhaastattelu, johon sain kutsun perjantaina. Ja tidididittidii: Sain sen työn :) Harvoin olen ollut haastattelussa, jossa työnantaja haastattelun lopuksi sanoo, että hän oli jo ennen tuloani päättänyt palkata minut :) Mutta kerta se on ensimmäinenkin, ja voin sanoa että nyt olen todellisessa unelmaduunissani ( jos ei oman alan töitä lasketa :). Todella innoissani odotan maaliskuuta, jolloin pääsen hommat aloittamaan, ja tässäpä ratkesi myös kesän kohtalo: kotikonnuille pääsen tänäkin kesänä!

Hyvillä mielin siis uuteen viikkoon, luvassa on aika huikea pariviikkoinen: talvipäivät ja Häät, hui :) Sekaan mahtuu myös koulujuttuja, toivottavasti ystävien tapaamista ja muita mukavia hetkiä, jännitystä ja perhosia vatsan pohjassa, elämänmakuista elämää!