tiistai 19. tammikuuta 2010

Oon vielä samanlainen, sama mieli, sama sydän, sama nainen

Tiistai on toivoa täynnä :)Voihan sen näinkin muotoilla tämän päivän ajatuksen. Pitkästä aikaa oli todellinen löysäily-aamu, sain kammettua itseni ylös ja ulos vasta puoli 11 !! Koululla syödyn lounaan jälkeen tsempattiin ja saatiin yllin projekti vihdoin päätökseen,kaiken sen veren, hien ja kyyneleiden vuodatuksen jälkeen ! Iltapäivän antina oli "tunnista taitosi"- luento, sen mitä siihen onnistuin keskittymään, aihe vaikutti ihan asialliselta, jopa mielenkiintoiselta.

Kotiin pääsin neljältä ja päivän todellinen mahalasku oli päivällisen valmistaminen. Jos voi joku joskus jossain epäonnistua, niin tulipahan todistettua että niin voi käydä jopa kaurapuuron keittämisessä. Pitkästä aikaa teki mieli puuroa, ja minäpä keittelemään. Vaan en epähuomiossa tajunnut lorottavani suolaa sitten isolla kädellä ja hyi olkoon miten voi yhden puuron saada pilalle!! :d No se siitä, onneksi oli muutakin ruokaa kaapissa, ei tarvinnut nälässä olla. Illan ohjelmana oli ihanien S:n ja L:n, ja tietysti M:n, tapaaminen kaupungilla. Kivasti vierähtikin parituntinen mukavia rupatellen. Nyt istun edelleen sohvalla, syön lakuja ja teen kaikkea muuta paitsi luen tenttiin, teen oppimistehtäviä, kirjoitan proseminaaria ja olen ahkera opiskelija. Mutta kun ei. En saa aikaseksi, en jaksa, osaa, halua ja viitsi. En nyt. En ehkä huomennakaan. Huomisesta puheenollen, tiedossa tiivistä tsiigailua ja hengailua M:n kanssa eräillä koulutusmessuilla, paljon kikatusta ja höpsöttelyä, siis täydellistä piristystä tammikuun ankeaan pakkaseen ja viimaan <3 Nyt maa lähden nukkumaan, huomenna on kahdeksaan meno ensimmäistä kertaa ties milloin. Hyvää yötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti